MURREN MURKINA SUOSITTELEE

1. Siirtyminen
2. Lihaisten luiden anto ja valinta
3. Koira ei syö
4. Koiralla on ripulia tai se oksentelee
5. Ole valveutunut!

Seuraavassa esittelemme muutamia perusasioita, jotka kannattaa ottaa huomioon ja muistaa ruokittaessa raakatuotteita!

1. Barfiin siirtyminen

• Suosittelemme siirtymistä raakaruokintaan kertaheitolla. Erikoistapauksissa, esim. pennut tai heikot koirat, voidaan ruokintaan siirtyä myös vähitellen.

• Aluksi syötetään 1-2 vko jauhettuja lihaisia luita, jolloin nähdään, että koira sopeutuu ruokintaan. 

• Annetaan aluksi joka toinen ruoka lihainen luu/jauhettu luu ja toinen kasvissose/liha.

• Seurataan, että ulosteet ovat hyvin sulaneen näköisiä. Uloste ei saa olla liian kovaa (vaikea saada ulos/jauhomaista/vaaleaa) eikä liian löysää (sulamatonta ruokaa/luunpaloja/limaa). Ihanne on pieni papanamainen uloste.

RAAKARAVINNOSSA KOIRAN VATSAN KUULUU TOIMIA NORMAALISTI JA ULOSTEIDEN TULEE OLLA HYVIN SULANEEN NÄKÖISTÄ. IHANNE ON PIENET PAPANAMAISET JÄTÖKSET (vrt. jäniksen/villieläinten papanat).

2. Lihaisten luiden antaminen ja valinta

• Mikäli koira on ahne tai perheessä on useampi koira, luut syötetään kädestä tai eri huoneissa. Koira on luonnostaan ahne. Jos tilanne on häiritsevä, saattaa koira hotkaista isonkin palan kerrallaan.

• Ruokitaan häiriöttömässä paikassa. Jos koira näkee että olet lähdössä tai olet kiireinen, se saattaa hotkaista luun ahneuksissaan, jotta se pääsisi mukaasi. Älä siis ruoki kiireessä!

• Pentujen kanssa suosittelemme myös varovaisuutta, sillä koiranpennut ovat luonnostaan ahneita. Tottumaton pentu saattaa yrittää niellä isonkin palan kerrallaan. Tällöin luut syötetään kädestä, annetaan jäisinä tai valitaan tarpeeksi suuria jolloin pentu ei pysty hotkimaan luuta kerralla.

• Varsinkin raakaruokaan siirtymisen alkuvaiheessa koiran maha saattaa mennä kovalle pienestä määrästä lihaisia luita. Tällöin luita annetaan vähemmän.

• Mikäli maha on usein kovalla, mietitään onko luussa liian vähän lihaa suhteessa luuhun. Tilannetta voi tasapainottaa antamalla luiden kanssa pienen määrän lihaa tai rasvaa. Esim. iso koira kourallinen lihaa + kaksi (vähemmän) lihaista luuta.

• Äkillistä ummetusta voidaan helpottaa antamalla 2-3 krt/vrk oliivi- tai pellavansiemenöljyä. Öljyn voi antaa suoraan kuppiin, josta koira saa sen nuoltua. Ummetuksen syy tulisi aina selvittää, useimmiten syynä on liian luupainotteinen ruokavalio.

• Mahan kovuuteen voi kokeilla lisäämällä kasvissoseliha-aterioiden määrää ja vähentää lihaisten luiden osuutta tai siirtymällä pehmeämpiin ja lihaisempiin luihin.

JOS KOIRA ON AHNE JA SE JATKUVASTI NIELEE LIIAN ISOJA PALOJA ON TURVALLISINTA SIIRTYÄ VALMIIKSI JAUHETTUIHIN LUIHIN. KIINNITÄ HUOMIO MYÖS SIIHEN, ETTÄ VATSA EI SAA OLLA LIIAN KOVALLA, SE EI KUULU NORMAALIIN RAAKARUOKINTAAN.

3. Koira ei syö

• Joillakin koirilla raakaruoka voi aiheuttaa vieroksumista ja menee vähän aikaa ennenkuin koira tottuu uusiin makuihin.

• Koirat ovat luonnostaan ahneita. Monesti kun siirrytään raakaruokaan, koirat näyttävät jatkuvasti nälkäisiltä koska ruoka on niin hyvää. Alkuvaiheessa koirille annetaan usein liikaa ruokaa ja koira lihoo. Tästä seuraa ruokahaluttomuus. Koira on sopivassa kunnossa kun kylkiluut hieman näkyvät ja kylkien kohdalla tuntuu muutaman millin rasvakerros.

• Nartuilla hormonit vaikuttavat ruokahaluun. Juoksujen aikana ja jälkeen narttujen ruokahalu yleensä vähenee ja tällöin ruokamäärän voi pudottaa melkein puoleen. Tämä saattaa helpottaa myös juoksujen jälkeistä valeraskauden aikaa.

• Uroksilla ruokahaluun taasen vaikuttaa narttujen juoksut, joten ei kannata ihmetellä jos ruoka ei maistu tai nuori uros lopettaa syömisen.

• Jotkut koirat säännöstelevät luonnostaan syömistään. Monesti sanonta ”ei koira ruokakupin eteen kuole”, pitää hyvin paikkansa. Mikäli koira on muuten pirteä ja terveen oloinen, ei hetkellisestä syömättömyydestä kannata olla ihmeissään.

• Liikunnalla ja energiankulutuksella on myös iso vaikutus ruokahaluun. Mikäli koira pääsee vain pikku lenkille aamulla ja illalla ei voi olettaa, että koiralla olisi ”hevosen nälkä”. Kannattaa myös muistaa että narussa kävely kuluttaa monta kertaa vähemmän kuin esim. raskas metsälenkki vapaana tai hakutyöskentely vaativassa maastossa.

• Kun annetaan rasvaisia lihoja, luita tai puhdasta rasvaa on sekin energiaa. Talvella raskasta työtä tekevät koirat käyttävät rasvan energiakseen, mutta tavalliselle kotikoiralle siitä jää helposti ylimääräistä energiaa, joka sitten näkyy ruokahaluttomuutena tai kylkien päälle kerääntyneenä rasvana.

JOS RUOKA EI MAISTU, MUTTA KOIRA KÄYTTÄYTYY JA TOIMII NORMAALISTI, EIKÄ SILLÄ OLE VATSA- TAI MUITA VAIVOJA, SE EI TODENNÄKÖISESTI OLE NÄLKÄINEN.

4. Koiralla on ripulia tai se oksentelee

• Mikäli ruoka-aine vaihtuu nopeasti totutusta saattaa seurauksena olla lievä ripuli, joka menee usein ohi päivässä.

• Jos ripulia ja sulamattomia luunpaloja on toistuvasti, on syytä epäillä lievää suolistotulehdusta. Tällöin suosittelemme siirtymistä jauhettuihin luihin sekä luumateriaalin vähentämiseen. Lisäksi tukihoitona voidaan antaa puunkuorijauhetta, ripulinhoitovalmisteita, maitohappobakteereja sekä pieninä määrinä piimää tai raejuustoa. Mikäli tila ei helpota, on käännyttävä eläinlääkärin puoleen. Ripuli ja limaiset ulosteet eivät kuulu raakaruokintaan!

• Koirat jotka eivät ole tottuneet luihin tai hotkivat luita, saattavat oksentaa sulamattomia luunpaloja. Tämä on luonnollinen reaktio ja koiralle on luontaista oksentaa ne osat mitkä eivät ole sopivia suolistolle.

• Mikäli oksentelua tapahtuu usein, on syytä miettiä miksi ja milloin koira oksentaa:
- joskus koira oksentaa vain tiettyjen eläinten luita. Tällöin koira saattaa olla allerginen tälle eläimelle.
- koira on hotkinut liian isoja paloja
- koiralle on annettu liikaa luita
- lihaisessa luussa on ollut liikaa rustoa. (Monesti koirat saattavat sulattaa rusto-osan huonommin kuin luuosan. Tämä on erikoista mutta yleistä. Tällöin kannattaa valita joitain muita lihaisia luita.)

• Jotkut koirat eivät vain yksinkertaisesti sopeudu lihaisiin luihin. Syitä tähän saattaa ruoan ahmiminen, vatsan heikentynyt toiminta (vanhat koirat). Tällöin on parasta antaa koiralle vain kokonaisena jauhettuja lihaisia luita, niistä koira saa myös ihanteellisesti kalsiumia ja hivenaineita.

USEIN TOISTUVA OKSENTELU, RIPULOIMINEN, UMMETUS TAI VATSAN EPÄNORMAALI KURISEMINEN EI KUULU RAAKARUOKINTAAN. JOS KOIRALLA ON JATKUVASTI VATSAVAIVOJA, ON SYYTÄ KÄÄNTYÄ ELÄINLÄÄKÄRIN PUOLEEN.

5. Ole valveutunut!

• Kaikessa ruokinnassa ja koiran hoidossa viimeinen vastuu on omistajalla. Valvo kun koirasi syö luita ja ruokaa, oli ruoka sitten tuoretta, nappulaa, raakaa luuta tai puruluuta. Koira voi yhtä hyvin tukehtua solmuluun solmuun kuin raakaan luunpalaan, saati sitten palloon tai leluun.

• Seuraa koirasi jätöksiä! Mihinkään ruokintaan oli se sitten raakaa tai nappulaa ei ole normaalia jos ulosteet ovat limaisia, niissä on sulamatonta ruokaa tai se on löysää. Tällaisessa tapauksessa useimmiten taustalla on jokin häiriö.

• Tarkkaile koirasi ulkonäköä! Terveen koiran silmät eivät vuoda ja ne ovat kirkkaat, korvat ovat puhtaat eivätkä haise, hengitys on raikas, turkki tuntuu puhtaalta ja tuoksu on neutraali, kynnet eivät lohkeile ja iho ei ole kuiva eikä kutise.

TARKKAILE KOIRAASI JA OLE MIELUUMMIN LIIAN VAROVAINEN KUIN JÄTTÄISIT KOIRASI HUOMIOIMATTA. ONNELLINEN ON KOIRA, JOSTA HUOLEHDITAAN JA KATSOTAAN SEN PERÄÄN, NIIN RUOKINNASSA, KUIN MUUSSAKIN ARKIELÄMÄSSÄ.

 

photo

Helsinki, Pukinmäki
Eläintarvike Murren Murkina Oy
Säterintie 16, 00720 Helsinki
pukinmaki (@) murrenmurkina.com
Puh. 045 671 6851
AVOINNA:
MA-PE 10-19
LA 10-16

Espoo, Mankkaa
Mankkaantie 2-4, 02180 Espoo
mankkaa (@) murrenmurkina.com
Puh. 040 7661018
AVOINNA:
MA-PE 10-19
LA 10-16

Ristiina, Murren varastomyymälä
ristiina (@) murrenmurkina.com
Puh. 0500 451 023