Koirien erilaiset sairaudet, jotka ovat helpottaneet tai kadonneet ruokinnan myötä:
(Vastaukset 2008 Koirien ruokintakyselyyn osallistuneilta. Lainaukset ovat alkuperäisiä ja niitä ei ole millään tavalla muokattu)
”Koirallani todettiin allergiasta johtuva vatsan ja suoliston kaasuuntuminen. Sitä hoidettiin kortisonilla ja eläinlääkäristä saatavilla allergianappuloilla. Vaihdoin kesällä 07 koiran ruoan barffille ja olen saanut kortisonin tiputettua aivan pieneen määrään; toivotaan että saan sen kokonaan pois.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Koiralla on silmätulehdusherkkyys, joka ei vielä ole helpottanut, mutta korvat ja kutina on, joten toivon parasta (syönyt vasta alle 1/2 vuotta näin).” (Kotiruoka, entinen sekaruoan syöttäjä)
”Krooninen ripuli.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Virtsakiteet olivat kyllä aika lailla kadonneet, kun siirryimme barfiin eli se hoito oli jo tehonnut. Mutta noin puoli vuotta barffattuamme veimme vielä kontrollinäytteen, eikä virtsasta löytynyt enää kiteen hiukkastakaan.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Löysävatsaisuutta, suuret ulostemäärät. Ruokinnan muutos poisti ongelmat.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Vehnäallergia. Hiivatulehdukset loppuivat Barf-ruokavaliolla.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Silmätulehdus -> lääkekierre.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Kutina ja ihottuma on loppunut.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Kertaakaan ei ole enää ollut silmä- tai korvatulehduksia eikä maha sekaisin.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Jatkuvat korvatulehdukset, raakaruokinta lopetti tulehdukset.” (BARF, entinen kotiruoan syöttäjä)
”Varastopunkkiallergiaa epäiltiin, kattavat allergiaoireet sen johdosta ja mm. sikaripunkki kasvojen alueella. Kaikki oireet hävisivät 3 kk:ssa raakaruokinnan johdosta ja tällä linjalla jatketaan tyytyväisinä edelleen!” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Sydän-maksavika - oireettomia molemmat sairaudet eikä varmasti vähiten ruokavaliosta riippuen.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Koirani noudattaa nivelrikkoisen barffia, jonka myötä kiputilat ovat hellittäneet ja jatkuva kipulääkitys on pystytty lopettamaan.” (BARF, entinen sekaruoan syöttäjä)
”Olemme vasta muutaman viikon kotiruokinnan jälkeen huomannut koiramme muuttuvan. Korvat eivät töhni ja silmät ei vuoda. Karvanlaatu paranee päivä päivältä.” (Kotiruokinta entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Anaalirauhasongelmat ja ruokahaluttomuus ovat taaksejäänyttä elämää raakaruokintaan siirtymisen jälkeen.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Jatkuva ripulikierre, ei korjaantunut vaikka kokeiltiin useita erilaisia kotiruokavalioita (kotiruoka oli kuitenkin parempi kuin kuivamuona). Barffiin siirtymisen myötä ripulit loppuivat, ja nykyään huomaa, ettäkoirani tarvitsee todellakin joka päivä luita jotta kakka pysyy kiinteänä- eikä kukaan osaa kunnolla selittää miksi.” (BARF, entinen kotiruoan syöttäjä)
”Diagnosoitujen kuivien silmien aiheuttamat silmätulehdukset ovat loppuneet. Silmän kostutustippoja ei tarvitse enää käyttää.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Vehnäallergia, katosi kun lopetin purkkiruoat ja vehnäpohjaiset raksut.” (Sekaruokinta)
”Atooppisuus /allergisuus. Iho kestää barffauksen myötä paremmin rasitusta, toki välillä kutisee, mutta iho ei enää tulehdu ja karvakin on kasvanut mahaan takaisin.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Epileptiset kohtaukset ensin vähenivät ja lieventyivät kunnes loppuivat kokonaan 9 kk kuluttua Barfin aloittamisesta.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Vehnäallergia/keliakia (ei diagnosoitu lääkärissä, mutta kotikonstein todettu), helpotti heti BARF-ruokavalioon siirryttyämme, oireet loppuivat ja koira alkoi voida kokonaisvaltaisesti silmin nähden paremmin.” (BARF, entinen sekaruoan syöttäjä)
”Korvatulehdus kierre loppui, kutina on melkein hävinnyt kokonaan.” (Kotiruoka, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Nivelvaiva selässä, aiemmin koira ontui toista takajalkaa koko ajan, enää ei.” (BARF, entinen sekaruoan syöttäjä)
”Kuivamuona aiheutti jatkuvaa ripulointia ja oksentelua. Vaiva poistui raakaruokintaan siirryttäessä.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Kutina (ei todettua allergiaa) hävisi, kun siirryttiin raakaravintopainotteiselle sekaruokinnalle.” (Sekaruokinta, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Usein oli toistuvia ihotulehduksia Hot Spotteja, jotka hävinneet/ loppuneet Barffauksen myötä. Samoin varpaanvälit eivät enää punoita. Allergiset reaktiot vähentyneet. Karvan laatu paljon parempi.” (BARF, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Varastopunkki-, ruoka-aineallergia (nauta, kana) EOG. Aloitimme ruokkimaan koiraamme possunlihalla sekä kalalla. Aluksi kokeilimme lihaa raakana,mutta koiramme ei tykännyt raakaruokinnasta. Nyt annamme possua ja kalaa osittain kypsennettynä kasvisten (peruna ja muut kasvikset) kanssa. Ihottuma on parantunut ja EOG-oireet loppuneet.” (Kotiruokinta, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”Maksa surkastuu, maksa-arvot olivat korkeat. Riisi-kalkkuna pohjaisella ruokinnalla maksa-arvot ovat laskeneet ja vatsavaivat poistuneet.” (Kotiruokinta, entinen kuivamuonan syöttäjä)
”2,5 kk ruokavaliomuutoksen jälkeen karva kasvoi takaisin. Kuononkutina jäi pois, kun viljoista jätettiin riisi ja vehnä pois, sekä liharuoasta nauta.” (Kotiruokinta, entinen sekaruoan syöttäjä)
”Koirani kärsi suolistovaivoista (ripuli). Niitä ilmeni vähintään kerran kuussa tai useammin. Nyt barf ruokavalion myötä ripuli episodit ovat kadonneet kokonaan.” (BARF, entinen sekaruoan syöttäjä)




