Barf-ravinto sopii myös kääpiökoirille. Itselläni on maltankoiria, Lhasa Apso ja Chihuahua. Koirani ovat syöneet barf- ravintoa noin vuoden ajan ja tulokset ovat olleet loistavia: hammaskivi on vähentynyt, vatsa toimii hyvin. Yhtään ripulia ei ole ollut koko vuoden aikana. Ilahduttavinta on ollut, että ennen kaikki koirani olivat todella ronkeleita ruoan suhteen, mutta nyt kaikki ovat saaneet painoa ja lihaksia lisää. Lihaksikkuus on ollut silmiinpistävää, vaikka kyse on kääpiökoirista. Aina, kun ruoka laitetaan esille, niin kaikki lautaset ovat hetken päästä tyhjiä. Harvoin käy niin, että ruokaa ei syötäisi. Jos näin käy, niin silloin kyseessä on ollut jokin uusi ruokakokeilu, johon ei olla vielä totuttu. Lempiruoat ovat olleet naudanmaha, jauhettu broileri, broilerin siivet ja broilerin kaulat. Myös neu ja puhti kuuluvat suosikkeihin, jotka katoavat lautaselta hetkessä.
Barf-ravinnon syöttäminen ei ole tuonut minkäänlaista ylimääräistä työtä päivittäiseen ruokintaan. Edellisiltana otan aina tarvittavan määrän ruokaa sulamaan. Paloittelen esim. kaulat sopivan kokoisiksi paloiksi ja pakastan. Maksan myös leikkaan pienemmiksi paloiksi ja pakastan. Broilerin sydämet olen äkkiä kiehauttanut ja sen jälkeen pakastanut. Lisäksi annan C-vitamiinia, merilevää, valkosipulia, erilaisia öljyjä, joskus kananmunaa sekä ohrasuurimoita.
Tiedän, että kääpiökoirat voivat olla erittäin nirsoja ruokansa suhteen. suosittelen lämpimästi kaikille nirsojen koirien omistajille barf- ravintoon siirtymistä. Itse olen hyvin kiitollinen, että olen löytänyt tämän vaihtoehdon.