Tässä olisi kuvaus koirastani joka vaihtoi ainakin vuosi sitten luonnonmukaiselle eli raakaruokinnalle.
Koira on kohta 3 vuotias aktiivinen harrastuskoira. Koirani rakastaa suuresti nykyistä ruokavaliotaan ja osaa olla siitä kiitollinen omistajilleen, tulemalla röyhtäillen ruuan syötyään meille. Syitä on monia miksi vaihdoin teolliset ruuat poissa mutta mainittakoon niistä muutaman. Anaalirauhasongelmat, korvaherkkyyttä, ruokahaluttomuutta, karva ei kasva, kynnet lohkeilee, luonteen puolesta mainittakoon muutamia, aika vaisu rotuisekseen, huono kunto ja elottomuus.
Nyt vuosi eteenpäin kun olemme kokonaan luonnomukaisella ruokinnalla mihin kuuluu lihaisat luut, lihaa, sisäelimiä, kasviksia, öljyjä ja ei minkäänlaisia teollisia ruokia. Koirassa on tapahtunut selviä muutoksia ja enkä ainoastaan minä ole niitä nähnyt. Edellä mainitsemat ongelmat ovat kaikki hävinneet kokonaan ja jopa luonteessa on tullut muutoksia. Ennen lenkkeilymme rajoittui vain tuntiin koska koira ei jaksanut enempää ja väsymys koirassa näkyi selvästi. Harrastuksemme kärsi myös siitä, koira oli usein aika vaisu, ei oikein mikään kiinnostanut ja toiminta oli laiskaa. Sekin on nyt päin vastaista ja voin sanoa että koirasi on todella pirteä verrattuna vuoden takaiseen, se on iloinen, touhukas ja aina valmis lenkille ja jaksaa nykyään jopa 3 tunninkin lenkkejä väsymättä. En toki väitä että ruokinta olisi ainoa joka on auttanut asiaan mutta se on mielestäni suuri tekijä koiran hyvinvoinnissa.
Suurimmat muutokset koirassa näkyy ulkoisesti. Turkki on saanut rodunomaisen pituuden ja tuuheuden. Karva kiiltää ja erittäin hyvän laatuista, ei katkeile. Jätökset ovat pieniä ja niistä voi päätellä sen että koira saa tarvitsemat ravinteet luonnomukaisesta ruuasta mikä imeytyy helposti. Koira ei ole nirso, syö todella hyvin, kynnet ja iho todella hyvässä kunnossa, anaalirauhasongelmat loppui, samoin korvien kutinat ja herkkyydet. Niin ja yksi mikä meillä oli suurin ongelma teollisten ruokien aikaa on se että koiran maha ei kestänyt oikein mitään raaka-aineita, ei luita, ei rustoja, ei elimiä, ei siis oikein mitään, ja koira oli sellainen pennusta asti, koira oli aika herkkämahainen ja sen ruoka rajoittui vain teollisiin ruokiin. Nyt koira on jo aikuinen ja voi erinomaisesti, sillä ei ole ruoansulatusongelmia, se voi syödä mitä vain. Enää ei tarvitse katsoa mitä ruoka koiralle antaa kun voi antaa mitä vain. Yksi iso tekijä ruokinnan muutokseen oli se yksinkertainen selitys kuin että; Ei mikään koira eläin syö synteettisesti valmistettua kypsää ja kuumennettua ruokaa jossa kaikki raaka-aineet ovat keinotekoisia ja sisältävät koiran keholle ylimääräisiä ja pitemmällä aika välillä haitallisia ja vaarallisia lisä-, väri-, ja säilöntäaineita. Myös tällainen teollinen ruokinta muoto on meillä kaksi kertaa kalliimpi vaihto ehto kuin luonnonmukainen. En koskaan tule vaihtamaan takaisin teollisiin ruokiin koska koirani vointi on huomattavasti parempaa raakaruokaa syödessään.